Spanielien taipumuskokeen (SPA) tulokset
15.08.2019 Joutseno, Lappeenranta

Koesihteeri 5.1.0 Build Alf.2

Järjestäjä: Kaakkois-Suomen Spanielikerho ry
Kokeen ylituomari: Valkonen Paula (672458)
Muut tuomarit:
Kokeen vastaava toimitsija: Hotti Mari (862929)
Kokeen sihteeri: Hotti Mari (862929)
Kokeen emäntä: Tuula Ensala
Sää:

Ylituomarin kertomus

Kaakkois-Suomen Spanielikerho ry:n järjestämä taipumuskoe järjestettiin sateisessa kesäsäässä. Myös ukkonen jyrähteli kokeen aikana muttei häirinnyt koirien suorituksia. Kokeen ylituomari oli Paula Valkonen Juvalta arvostellen kaikki kokeen koirat numeroilla 1-6. Vastaavana koetoimitsijana oli Mari Hotti, Lappeenrannasta, jonka johdolla koe sujui erinomaisesti.
Kokeen keskuspaikkana toimi Joutsenon metsästäjien maja ja maastot olivat myös heiltä. Hakumaastot olivat sammalpohjaista osin hyvin kallioista havumetsää. Laukausen sietotesti tehtiin 12 cal haulikolla. Jälkimaastot olivat sekametsää ja kaatoina käytettiin sääntöjen mukaan lopetettuja koepäiväksi sulatettuja kaneja. Riistahavaintoina oli kyyhky, pyy sekä sorkkaeläinten ja metson jätöksiä.
Vesityö suoritettiin nopeasti syvenevän lammen rannalla.
Noutoesineenä käytettiin riistapukkeja. Kokeen läpäisi 3 kpl koiria ja SPA0 tuloksia saatiin 3 kpl.
Koe päättyi klo:

 

Fieldspanielinarttu, s. 02.09.2017 Rek. no FI49207/17
Noblefield´s Gossip Oh No Hylätty
Pihlgren Marju

Tuomari: Valkonen Paula (672458), ohjaaja Maiju Pihlgren

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty
Avoin ja kiltti narttu. Suhtautuu erittäin uteliaasti toisiin koiriin. Tulee hyvin juttuun myös ihmisten kanssa.
Haku ja laukaus: Hylätty
Tutkii maastoa rauhallisesti ja tarkasti maavainulla. Innostuu linnun hajuista ja ajaa pyyn lentoon. Laukauksesta säpsähtää ja haku loppuu. Liimautuu ohjaajan viereen eikä irtoa enää hakuun.
Jäljestys: Hylätty
Rauhallinen hyvä opastus, mutta opastuksen jälkeen Pupsi ei lähde etenemään itsenäisesti. Nuuskii maastoa ja ilmavainulla tutkii ympäristöä. Pysähtyy yli 5 min aikarajan. Tänään jäljestys ei innosta Pupsia vaan se haluaa istua mättäälle ja miettiä.
Vesityö: Hylätty
Kahlailee rantavedessä. Ei ui, ei nouda.
Tottelevaisuus: Hyväksytty
Tottelee hyvin ja on ohjaajan hallinnassa. Vesityössä kyseenalaistaa ohjaajan käskyt ja poistuu työskentelyalueelta.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Pupsi on hieman ujon oloinen ja tänään ei ohjaajan rohkaisutkaan auta suoriutumaan tehtävistä. Ohjaaja tukee hienosti koiraa, mutta Pupsi ei ole tänään halukas työskentelemään.
Walesinspringerspanielinarttu, s. 10.12.2016 Rek. no FI12313/17
Mawredd Glyn Dwr Hylätty
Tähkänen Jenni

Tuomari: Valkonen Paula (672458), ohjaaja Jenni Tähkänen

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty
Ihanan avoin ja iloinen hännänheiluttaja. Erittäin ihmisläheinen ja tulee hyvin toimeen koirakavereiden kanssa.
Haku ja laukaus: Hylätty
Etenee rauhassa maa- ja ilmavainulla maastoa tutkien. Ei poistu juurikaan ohjaajasta 5 metriä kauemmaksi. Laukauksesta pysähtyy mutta ei innostu hakuun.
Jäljestys: Hyväksytty
Hyvä opastus. Etenee hetken jäljellä, mutta poistuu sitten määrätietoisesti pois noin 30 m. Tuomitaan hukka. Kulma suoraksi, mutta löytää itsenäisesti kaukaa takaisin jäljelle. Noin 20 m ennen kaatoa poistuu taas jäljeltä. Palaa itsenäisesti jäljelle ja jäljestää innokkaasti kaadolle asti ja nuuhkii sen. Tänään jäljestyksessä on paljon intoa ja onneakin enemmän kuin järkeä.
Vesityö: Hylätty
Kahlailu rantavedessä ja tutkii kaislikkoa. Ei ui.
Tottelevaisuus: Hyväksytty
Tottelevainen ja kuuliainen koira on hyvin ohjaajan hallinnassa.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Parin yhteistyö toimii. Jenni tukee ja auttaa rauhallista Gildaa hienosti mutta harmillisesti kannustus ei auta Gildaa haulla ja uintiosuudella tänään. Gilda tarvitsee vielä harjoitusta.
Walesinspringerspanielinarttu, s. 19.08.2015 Rek. no FI46481/15
Mawredd Ffyddion Hylätty
Väisänen-Hostikka Kirsti

Tuomari: Valkonen Paula (672458), ohjaaja Kirsti Väisänen-Hostikka

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty
Rauhallinen ja tyyni, avoimesti toisiin koiriin suhtautuva leidi. Tykkää rapsutteluista ja ihmisistä.
Haku ja laukaus: Hyväksytty
Tutkii maastoa maavainulla ohjaajan molemmin puolin risteillen. Hakee hyvin itsenäisesti pitäen yhteyttä ohjaajaan. Laukauksesta pyrähtää juoksuun ja palaa ohjaajan läheisyyteen työskentelemään hyvälle etäisyydelle.
Jäljestys: Hylätty
Rauhallinen opastus. Etenee erittäin hitaasti maavainulla. Kulmalla eksyy pois jäljeltä ja tuomitaan hukka. Tarvitsee paljon opastusta, tukea ja rohkaisua suoriutuakseen jäljestyksestä. Nuuhkii kaadon. Aikaraja täytyy toisen osuuden puolessa välissä.
Vesityö: Hylätty
Kahlaa rannassa ja haistelee kaislikon. Ei ui.
Tottelevaisuus: Hyväksytty
Flora on kuuliainen ja toteuttaa annetut tehtävät.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Rauhallisen parivaljakon työskentelyä on mukava seurata. Harmillisesti jäljestys ja uiminen ei tänään Floraa innosta, mutta pienellä harjoittelulla niistäkin vielä saadaan hyväksytty suoritus.
Espanjanvesikoiranarttu, s. 29.05.2018 Rek. no FI36559/18
Santran Alba Dulzura Hyväksytty
Tulonen-Tapio Johanna

Tuomari: Valkonen Paula (672458), ohjaaja Asmo Raimonaho

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty
Rauhallinen ja avoin narttu. Suhtautuu ympäristöön uteliaasti tarkkaillen. Tulee toimeen kaikkien kanssa.
Haku ja laukaus: Hyväksytty
Tutkii maastoa iloisesti häntä heiluen. Tekee pistomaisia pyrähdyksiä maa- ja ilmavainua käyttäen. Pitää yhteyttä ohjaajaan. Laukauksesta pysähtyy ja jatkaa pistomaisia hakulenkkejä erinomaisella etäisyydellä. Vaatii ohjausta.
Jäljestys: Hyväksytty
Opastuksen jälkeen jälki lähtee etenemään varmasti ja vauhdikkaasti lähes jälkitarkasti pieniä tarkistuksia tehden. Kulma erinomaisesti. Kaadon nuuhkii ja ottaa suuhunsa innostuneena. Hiukan rauhallisuutta ja varmuutta työhön, niin tässä on varmasti Mintun pro-laji. Erinomainen suoritus.
Vesityö: Hyväksytty
Käskystä veteen. Ui suoraan pukille ja tuo sen ohjaajalle. Hyvä innokas uimari.
Tottelevaisuus: Hyväksytty
Tottelee erinomaisesti ja toteuttaa annetut tehtävät ensi käskyillä. On hienosti ohjaajan hallinnassa.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Asmo ohjaa Minttua varmoin ottein. Minttu on hyvin riistaviettinen ja erittäin motivoitunut työskentelemään yhdessä ohjaajan kanssa. Parin työskentelyä on ilo seurata. Mintussa on paljon potentiaalia moneen harrastukseen.
Clumberinspanieliuros, s. 11.01.2018 Rek. no FI15897/18
Spice Twice Wolseley Hornet Hyväksytty
Heikkinen-Laiho Paula

Tuomari: Valkonen Paula (672458), ohjaaja Paula Heikkinen-Laiho

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty
Valloittava nuori herra. Iloinen ja avoin, tulee kaikkien kanssa erinomaisesti toimeen.
Haku ja laukaus: Hyväksytty
Tutkii maastoa innokkaasti maa- ja ilmavainulla. Laukauksesta pysähtyy ja hämmentyy hetkeksi. Lopulta Jake rentoutuu ja innostuu maaston tutkimiseen. Erinomainen etäisyys ja into. Hieno suoritus.
Jäljestys: Hyväksytty
Opastetaan rauhallisesti jäljelle. Jäljestys etenee vauhdikkaasti maavainulla lähes jälkitarkasti. Kulma erinomaisesti. Toinen osuus hienosti ja varmasti maaliin asti. Kaato nuuhkitaan iloisena.
Vesityö: Hyväksytty
Innokkaasti veteen. Ui suoraan pukille ja tuo sen ohjaajalle rantaan. Hyvä uimari ihanien äänitehosteiden kera.
Tottelevaisuus: Hyväksytty
Jake on tottelevainen ja kuuliainen koira ja erinomaisesti ohjaajan hallinnassa.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Paula ohjaa innokasta Jakea rauhallisen varmasti. Parin työtä on ilo seurata. Jake on valloittava koirapersoona.
Walesinspringerspanieliuros, s. 30.04.2017 Rek. no FI31851/17
Benchmark Puzzle Of Dreams Hyväksytty
Tynkkynen Tomi

Tuomari: Valkonen Paula (672458), ohjaaja Sirpa Nupponen

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hyväksytty
Reipas nuori herra. Tulee erinomaisesti kaikkien kanssa toimeen.
Haku ja laukaus: Hyväksytty
Tutkii maastoa rauhallisesti ohjaajan etupuolella risteillen. Kun ohjaaja rauhoittuu antamaan koiralle työrauhan, niin Pojusta kuoriutuu loistava hakija. Laukausta hämmästyy ja haun sujuvuus loppuu. Haku jatkuu kuitenkin riittävällä etäisyydellä.
Jäljestys: Hyväksytty
Erinomainen opastus. Innokas maavainuinen jäljestäjä. Pientä pysähtelyä ja epäröintiä ennen kulmaa. Kulma tarkasti mutta epävarmasti. Toinen osuus edetään ilmavainulla vauhdikkaasti kaadolle jonka nuuhki innostuneesti.
Vesityö: Hyväksytty
Ui suoraan pukille ja tuo sen rantaan ohjaajalle.
Tottelevaisuus: Hyväksytty
Tottelevainen ja erinomaisesti ohjaajan hallinnassa. Riistapukista ei haluaisi luopua.
Yhteistyö ja yleisvaikutelma:
Sirpa ohjaa nuoruuden innokasta Pojua hienosti ja varmasti. Parin työskentelyä on ilo seurata. Ohjaaja voisi luottaa koiraansa enemmän, kyllä Poju tietää mitä pitää tehdä.